Kyllä kuulkaa tuli hyvä ja iloinen olo. Pääsen tekemään jotain, auttamaan tarvitsevaa. Samalla masussa vähän väänsi: luvassa siis seitsemän viikon päästä piikkejä ja tarkkuutta ja jännitystä. Olen aina vähän huono kalenterien ja kellon vahtimisen kanssa, joten kahden viikon pituinen tuntitarkka pistosaikataulu on perin uutta. Kipua siinä en pelkää, enemmän sitä, että pistän väärin. Kuulemma tämä on käytännössä melkein mahdotonta, kunhan pistän alavatsan alueelle. "Tuskin sä kylkeen eksyt, tai napaan" oli lääkärin naureskeleva vastaus. Ja onneksi pari ekaa pistosta saan laittaa mamman valvonnassa, saan henkisen tuen samalla. Ja kyllähän mä näitä asioita kelailin mielessäni jo, kun tähän lähdin.
Mutta siis, kivaa! Jännää! Pelottavaa! Plus viimeaikaisten eutanasia-määkimisten takia olen vatvonut myös elämän ja kuoleman kysymyksiä vähän eri kannalta. Ehkä se pohdinta eksyy tännekin, jossakin muodossa.
![]() |
| http://nerdapproved.com/misc-weirdness/the-pikachu-cat/ |
p.s. Olen aikaisemminkin höpissyt näistä "tulipa vain mieleeni" -asioista. Piti oikein purra kieltä, etten klinikan puhelun aikana alkanut kikattaa, kun assosioin itseni valittuun pokemon-hahmoon.

"Olen valinnut sinut / tule viereeni / tule viereeni nukkumaan" eiku oho http://www.youtube.com/watch?v=pU46MClMIfg.
VastaaPoistaPiti sanomani että. Viitaten kinasteluuni A. R.:n kanssa siitä, kenen meistä pitäisi aloittaa vauvanteko, joudun nyt toteamaan, että sä oot vissiin meistä ensimmäinen, joka lisääntyy.
Järkkyä. Noh, tämä on sitä helpompaa versiota, kahden viikon kantoaika ja sit poisto kivuttomasti. Eikä parin vuosikymmenen taakkaa- toisaalta ei sitä iloakaan.
VastaaPoista