Näin se käy. Jos haluat hypätä samaan hullunmyllyyn kuin minä, ensimmäiseksi kannattaa tutkiskella asiaa netistä. Pari yksityistä klinikkaa pitää sivuillaan ihan kohtuullisia esitietoja rauhoittavassa muodossa (yleensä beessin ja kelta-sinisen sävyissä) lahjoittamisesta, prosessin yleiskuvasta ja lahjoittajan yleisvaatimuksista. Ikä heittelee naislahjoittajien kohdalla kahdenkymmenen ja neljänkymmenen välillä, ja kuulemma joissain klinikoissa halutaan vain jo synnytäneitä naisia. Ava-klinikalla riitti, kun on perusterve 20-35-vuotias, tupakoimaton nainen.
Jos perusymmärrys prosessista on, kannattaa jo soitella tai täyttää netissä kaavake. Itse pidän ihmiskontakteista eniten, joten nappasin saikkupäivänä ("kun kerrankin oli aikaa") puhelimen kouraan ja rimpautin klinikalle. Nainen puhelimen päässä oli aidosti iloinen soitostani, kiitteli jo alusta alkaen. Puhelusta kuulsi läpi tarve: kuten jo ensimmäisessä merkinnässä kirjoitin, lahjoittajia on jatkuvasti vähemmän kuin tarvitsijoita. Itsellä puhelu valaisi enemmän kuin netin selailu, mut jokainen tavallaan, klinikoille voi myös täyttää netissä kaavakkeen jonka perusteella he ottavat yhteyttä. Sain seuraavalle viikolle ajan lääkärille.
Perusterve on mielenkiintoinen termi. Perinnölliset sairaudet, kaksisuuntaiset mielialahäiriöt ja sukupuolitaudit niputettiin samaan nivaskaan, ja päälle lätkäistiin vielä päihteiden käyttö. Minun sanani varassa oli nuo kaksi ensimmäistä, ja ne sivuutettiin aika nopeasti - tuskin kukaan haluaisi piilotella syöpiä tai tarttuvia maksatulehduksia päästäkseen pistämään huonot geenit eteenpäin, kiusana. Sukupuolitaudit testattiin verikokeella ja virtsanäytteellä, päihteistä saikin sitten puhua tarkemmin.
Lahjoittajilta vaaditaan tiukkaa linjaa päihteisiin. Onneksi ei tarvinnut totuutta kaunistella: En käytä huumeita, en tupakoi enkä juurikaan rellestä. "Maltillinen" taisi olla ruutuni nimi. Tupakointia kyseltiin tarkkaan jo puhelimitse, seuraavaksi netin kaavakkeessa, vielä paikan päälläkin varmistivat etten sauhuttele. Kuulemma suuri osa halukkaista lahjoittajista karsiutuu tässä pois. Itsellä ei tupakka ole koskaan löytänyt tietään huulelle roikkumaan - vanhempien ällöttävänhajuinen röyhyttely piti siitä huolen. Joten ekasta seulasta menin lentämällä läpi. Viikkoa myöhemmin myös veri- ja virtsakokeiden tulokset tipahtivat postiluukusta, puhtaina tietenkin.
Nyt onkin enää edessä käynti psykologilla, ja se on ylihuomenna. En ole koskaan aikaisemmin käynyt psykologin juttusilla, ja ainoa kontakti kyseiseen ammattikuntaan on sukuun naitu, hyvin paljon Pekka Routalempeä muistuttava setämies. Mutta eiköhän se ole rento jutteluhetki, samankaltainen kuin tuolla lääkärikäynnillä. Halunnee varmistaa, että ymmärrän antavani jollekin lapselle alun, lapsen joka voi etsiä minut täysi-ikäisenä käsiinsä ja ilmestyä oven taa ilman varoitusta. Kun vielä keksisi sitä ennen, olenko sen kuitenkaan ymmärtänyt.
Elämme jänniä aikoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti